Muumi-hahmoja tulee Aulis Lundell Oy:n Liune-oviin
Aulis Lundell Oy ja Moomin Characters Oy Ltd ovat solmineet kansainvälisen lisensointisopimuksen MOOMIN by Liune -liukuovimallistosta. Ensimmäiset ovat olivat esillä Asuntomessuilla Naantalissa, ja valmistus on käynnistynyt marraskuussa 2022.
Lisensointisopimuksella on sovittu muumihahmojen käyttämisestä Lundellin valmistamissa Liune-liukuovissa. Muumikuvat painetaan sileälle maalatulle massiiviovelle tai lasiovelle – tai
toteutetaan siirrettävällä magneettilevykuvalla, jonka voi kiinnittää kaikkiin Liune-ovimateriaaleihin.
Asuntomessuilla ensimmäisissä MOOMIN by Liune -ovissa näkyvät kesäiset aiheet. Mallisto laajenee syksyllä uusilla teemoilla, jotka tukevat suomalaisten kotien ja leikkitilojen sisustuksia.
– Olemme erittäin iloisia yhteistyöstä Moomin Charactersin kanssa. Se on identiteettimme mukainen rohkea askel. Olemme käyneet myös inspiroivia keskusteluja muotoilusta, designista ja kansainvälisestä brändinhallinnasta, kertoo hallituksen puheenjohtaja Leena Lundell.
– Hienoa, että yhteistyö Aulis Lundellin kanssa alkaa. Yhtiö edustaa suomalaista yrittäjyyttä parhaimmillaan ja me uskomme, että suomalainen osaaminen ja Muumien edustamat arvot ovat yhdistelmä, joka kantaa kansainvälisesti. Olen myös henkilökohtaisesti iloinen siitä, että yhtiö on kotoisin Lohjalta. Sukuni on viettänyt pian 140 kesää Lohjanjärven rannalla, sanoo Moomin Characters Ltd:n toimitusjohtaja Roleff Kråkström.
Moomin Characters Oy Ltd on virallinen Muumi-hahmojen tekijänoikeuksien valvoja. Kaikki Muumilaakson hahmot ovat maailmanlaajuisesti rekisteröityjä tavaramerkkejä. Muumit ovat yksi Suomen suurimmista vientituotteista, ja niillä on maailmanlaajuinen fanikunta.
Tove Jansson (1914–2001) kirjoitti ja kuvitti useita Muumi-romaaneja ja satoja sarjakuvia vuosien 1945 ja 1980 välillä. Tove Jansson perusti Moomin Characters Oy Ltd:n 1950-luvulla yhdessä veljensä Lars Janssonin kanssa huolehtimaan Muumi-hahmojen tekijänoikeuksista, ja se on edelleen perheyritys.